Noniin, se aamiainen...

Nukahdin illalla niin onnessani, että kun aamulla heräsin, luulin kaiken olleen vaan unta. Mulla oli aamulla treenit, joten niistä oli selvittävä. Nousin ylös, keitin itselleni vaan kahvin. Sen tarvitsin, mutta aamuaisen jätin syömättä siinä toivossa että tää Mies muistaisi eiliset puheensa ja laittaisi mulle sen aamiaisen.

Olin treeneissä enkä enää jaksanu odottaa. Mun oli pakko laittaa Miehelle viesti, olin harvinaisen kärsimätön. Viesti meni jotakuinki näin "Mitä sulla liikkuu eilisen jälkeen mielessä?". Joo tiedän, kuulostaa typerältä, mutta muotoilin kysymyksen noin siltä varalta, että Mies katuisi ja pitäisi kaikkea tapahtunutta vaan kännisekoiluna. Sieltä tuli kuitenkin yllätävän nopeesti vastaus. "Heräsin just, ja nyt odottelen sua aamiaiselle... ;)". Voitte varmaan kuvitella kuinka happy olin. Oli kuitenki pakko malttaa treenit loppuun, mutta sieltä kun päsin, kävin ennätysnopeesti suihkussa ja starttasin auton. Ajoin kevyttä ylinopeutta Miehen luokse sekalaisten ohjeiden mukaan, mutta pienistä sekoiluista huolimatta löysin perille yllättävän kivuttomasti.

Parkkeerasin ja lähdin etsimään oikeaa ovea. Mies (käytän hänestä nyt nimenä kirjainta P) tuli mua vastaan ja siitä päästiin hänen asunnolleen. Siellä me yhdessä laitettin aamiaista, mutta jostain kumman syystä mun nälkä oli matkan aikana hävinnyt. Sen tilalle oli tullu käsittämätön määrä perhosia jotka lenteli aika levottomasti ympäri mun mahaa... :D Kun oltiin syötävämme saatu syötyä, me istuttiin vaan P:n sohvalla vierekkäin. Vaikka vähän aikaa oli ihan hiljaista, ei olo ollut silti yhtään vaivautunu. Sitten se veti mut syliinsä, halas mua ja pussas mun hiuksia. Juteltiin pitkään ja halittiin, musta tuntu tosi hyvältä...ja turvalliselta. P on pitkä, sopivan lihaksikas ja suloinen. Ei sellanen perinteisen komea ja kulmikas, vaan sellanen ystävällisen ja välittävän näköinen, mutta kuitenkin tosi komea. Olin siellä melkein 3 tuntia, vaikka tarkoitus oli vaan piipahtaa. Se on maailman paras suutelemaan. Tai en tiedä onko paras, mutta ainakin se tuntu parhaalta. Se aika kuitenki tuli että mun piti lähteä, koska olin sopinu muuta tylsää menoa. :( P saatto mut ovelle pusujen ja halien saattelemana. Istuin autoon mutta en pystyny heti ajamaan. Mun päässä pyöri tuhansia ajatuksia enkä saanu niistä heti selvää, ainoa selvä asia oli se että olin just viettäny yhden elämäni parhaista ja ihanimmista aamuista. Aurinko paisto ja mun naama oli ääliömäisen leveässä hymyssä koko loppupäivän...

Tämän aamiaispäivän jälkeen me ollaan tapailtu ja tehty kaikkea kivaa yhdessä. Alusta asti puhuttiin, ettei haluta alkaa seurustelemaan. Nyt päästiinkin yhteen näistä mun elämää sekoittavista tekijöistä. Mä siis seurustelen, vielä. Kaikki on tosin muuttumassa ja etsiskelen tässä juuri itselleni uutta asuntoa. Yksiötä yllättäen. Yksin. P on eronnut vasta vähän aikaa sitten ja koska mun tilanne on tällänen ni päädyttiin siihen että vaikka saisin asiat tän mun "kämppiksen" kanssa nopeasti selviksi, n ei kuitenkaan haluta alkaa vakavasti seurustelemaan, koska kumpikaan tuskin on siihen vielä kovin valmis. Tällänen keskustelu tuntui silloin hyvältä. Nyt useiden tapaamisten ja yhdessä nukuttujen öiden jälkeen se päätös ei enää tunnukaan ihan niin hyvältä. Tuntuu tylsältä kun viihtyy toisen seurassa niin hyvin kuin mä P:n seurassa, mutta kuitenkin kokoajan tietää ettei siitä voi tällaisesta "sopimuksesta" ohtuen kehkeytyä mitään. Muutama päivä sitten puhuttiin tän meidän jutun kohtalosta...se tuntu pahemmalta kun olin odottanut. Mietittiin, että tätä ei varmaan ole enää kovin järkevä jatkaa, koska tunteet rupeaa vaan syvenemään ja sitten siinä päätöksessä ei ole enää helppo pysyä. Onhan toi totta mutta ei se sitä faktaa poista, että päätös lopettamisesta tuntuu ikävältä.

Tänään tulin töihin ja eiköhän se jo ollut täällä. Sen hymy on niin lämmin ja ihana, että tekis mieli juosta sen syliin ja antaa pusu. No eihän se käy päinsä, kyllä mä sen ymmärrän, mutta silti!! Toisin kun mun ajatuksissa, mä toimin kuitenkin ihan neutraalisti. Kävelin mun työpöydän ääreen, asetin mun laukun viereiselle tuolille, avasin koneen ja hymyilin sille. Sen työpöytä sattuu olemaan melkein mua vastapäätä. Aina välillä havahdun siihen kun se tuijttaa mua. Haluaisin niin tietää että mitä helvettiä sen päässä liikkuu. On meillä ollut puhetta että nähdään nyt ainakin vielä kerran ja puhtaan asiat selväksi, saa ny nähdä. En oo lainkaan masentunu, mutta olishan se ihanaa jatkaa tätä...(en tiedä mikä tälle olis oikea sana...ehkä säätäminen on hyvä) säätämistä siis, flirtti ainakin jatkuu sen ilmeistä päätelle. Käytiin yhdessä lounaallakin. Se oli jotenkin hassua, mutta silti tuntui ettei mikään olis muuttunut.

Sekavaa, kuumottavaa, mutta ihanaa. Palailen taas päivittämään tilanteen kun on päivitettävää...eli todennäköisesti melko pian ;)